EU:n uusi tietosuoja-asetus HR:n näkökulmasta

 

EU:n uuden tietosuoja-asetuksen vaatimuksia on noudatettava 25.5.2018 lukien ja samalla tietosuojavaatimukset tiukentuvat. Tietosuoja-asetus koskee kaikkea henkilötietojen käsittelyä. Henkilötietojen käsittelyyn liittyvät lakisääteiset velvoitteet kattavat koko työsuhteen elinkaaren rekrytoinnista työsuhteen päättämiseen. Työsuhteen kanssa rinnan kulkee näin henkilötiedon elinkaari henkilötiedon hallinnoinnin suunnittelusta, sen ylläpitoon ja käsittelyn päättymiseen.

Tässä koulutustilaisuudessa käymme yhdessä läpi tietosuoja-asetuksen uusia vaatimuksia HR:n näkökulmasta ja sitä, miten henkilötietoja tulee käsitellä työsuhteen elinkaareen eri vaiheissa. Keskeinen kysymys on se, miten organisaation tulisi valmistautua tietosuoja-asetukseen. Lisäksi selvennämme muun muassa sitä, millaisia toimia työnantajan taholta edellyttävät rekisteröidyn oikeudet sekä henkilötietojen käsittely rekrytointitilanteessa. Tarkennamme myös, millaiset ovat eri tahojen (rekisterinpitäjän, käsittelijän) velvollisuudet ja vastuut esimerkiksi palkkahallinnon tai HR-järjestelmän ulkoistustilanteissa.

Aika: tiistaina 20.3.2018 klo 9-13 (ilmoittautuminen ja aamukahvit klo 8.45)
Paikka: Ravintola Villa Tallbo, Petäjäksentie 178, Rauma

Koulutuksen sisältö:

  • Yleistä tietosuojasta
    • Keskeiset käsitteet
    • Tietosuojan eri alueet
  • Katsaus EU:n tietosuoja-asetukseen ja sen vaatimuksiin (”GDPR”) (sis. esim. tietosuojavastaavan nimittäminen)
    • Rekisteröidyn/Työntekijän oikeudet
  • Henkilötietojen käsittely rekrytointitilanteessa
  • Henkilötietojen käsittelyn ulkoistustilanteet ja käsittelijän asema
  • Henkilötiedon elinkaari ja valmistautuminen asetukseen

Kouluttaja:
Kouluttajana toimii lakimies Sari Koskela lakipalveluyritys Fondiasta. Hän on kansainvälisesti kokenut yritysjuristi, jonka erityisosaamista ovat tietosuoja- ja työoikeudelliset asiat. Hän on vetänyt erilaisia kehitys- ja koulutushankkeita. Hän on selkeä ja käytännönläheinen, koulutuksen ja kehittämisen moniottelija sinun palveluksessasi.

Osallistumismaksu:
Kauppakamarin jäsenille hinta on 275 € + alv 24 %, muille 385 € + alv 24 %. Hinta sisältää aamukahvin ja lounaan.

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautua voit tästä linkistä 13.03.2018 mennessä.

Peruutusehdot:
Peruutukset korvauksetta viimeistään viikkoa ennen koulutuksen alkamista. Muussa tapauksessa kauppakamari perii 50 % kurssimaksusta.

 
Päivitetty 21.12.2017


Palvelut


Jäsenlehti

Lue uusin Kauppakamarilehti verkossa.

Haluatko ilmoituksesi jäsenlehteen tai vinkata juttuideasta? 
Ole yhteydessä toimitukseen!

Samu Vahteristo
Puh. 050 5428 439
samu.vahteristo@mediakumppanit.fi

 

KAUPPAKAMARI


Sinkokatu 11
26100 RAUMA
www.rauma.chamber.fi
kauppakamari@rauma.chamber.fi

Tietosuojaseloste
Jäsenrekisteriseloste

Sosiaalinen media