« Edellinen | Seuraava »

HHJ- Puheenjohtajakurssi

 

Pk-yrityksen hallituksen rooli on kasvanut yhteiskunnassa ja siten myös yhteiskunnan kehittämisessä. Valtionhallinnon ja yksityisen sektorin yksi ajankohtaisista painopistealueista on yrittäjyyden edistäminen sekä pk-yritysten toiminnan kehittäminen ja kasvun tukeminen. Näin luodaan mahdollisuuksia uusien työpaikkojen syntymiselle ja vanhojen säilymiselle. Tässä työssä pk-yrityksen hallituksella ja erityisesti sen puheenjohtajalla on suuri strateginen rooli.

Pk-yrityksen hallituksen puheenjohtajakoulutuksessa käsitellään hallituksen johtamista ja ryhmädynamiikkaa. Puheenjohtajan tulisi toimia vastaavasti kuten orkesterinjohtaja tai luotsi. Hänellä tulee olla kyky kehittää hallitusosaamista, niin omaansa kuin hallituksen jäsenten. Toimiva hallitus toimii osakeyhtiön voimavarana ja suunnan näyttäjänä.

Koulutus sopii sekä hallitusten puheenjohtajille että puheenjohtajaksi aikoville. Koulutukseen osallistujilta edellytetään HHJ -kurssin käymistä tai vastaavien tietojen hallitsemista.

Aika: ma 4.3.2019 klo 12.15 - 16.30 ja ti 5.3.2019 klo 08.30 - 15.00

Kouluttajat: Koulutuksen luennoitsijoina toimivat partneri Antero Virtanen ja partneri Ismo Salminen, Hallituspartnerit ry.

Paikka: Satakunnan kauppakamarin tapahtuma-aula, Valtakatu 6 (7krs), Pori. 

Osallistumismaksu: Rauman ja Satakunnan kauppakamarien jäsenetuhinta 1300 eur (+alv 24 %), normaalihinta 1900 eur (+alv 24 %). Kurssin hintaan sisältyy kirjallinen aineisto ja ohjelman mukaiset tarjoilut. Osallistumismaksu laskutetaan kurssin päätyttyä.  Koulutuksen hintaan sisältyy Hallituksen puheenjohtajan opas – johda pk-yritys menestykseen. Kirjan ovat kirjoittaneet Antero Virtanen, Eero Ottila, Kai Miesmäki, Pertti Mäntylä.

Ilmoittautuminen:  20.2.2019 mennessä HHJ-sivustolleTästä linkistä Mikäli et ole aikaisemmin rekisteröitynyt HHJ-järjestelmään, pitää sinun ensin rekisteröityä ja sitten kirjautua järjestelmään. Mikäli olet jo rekisteröitynyt HHJ-järjestelmään aikaisemmin, täytyy  sinun ainoastaan kirjautua järjestelmään ja valita koulutus. 

Viimeinen maksuton peruutuspäivä on  20.2.2019. 

Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Päivi Junnila, paivi.junnila@chamber.fi, 044 7654533

Tulostettava esite (PDF-dokumentti, 105 kt)
 
Päivitetty 15.1.2019


Palvelut


Jäsenlehti

Lue uusin Kauppakamarilehti verkossa.

Haluatko ilmoituksesi jäsenlehteen tai vinkata juttuideasta? 
Ole yhteydessä toimitukseen!

Riikka Piispa
riikka.piispa@rauma.chamber.fi