Rauman kauppakamarille uusi toimitusjohtaja

Julkaistu 18.4.2017
 

Ritva Toivonen Rauman kauppakamarin uusi toimitusjohtaja

 

 

Rauman kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi 15.5.2017 alkaen on valittu maatalous- ja metsätieteiden tohtori MMT Ritva Toivonen. Hän siirtyy tehtävään Säkylän kunnan liiketoimintajohtajan virasta, jossa hänen toimenkuvaansa kuului Säkylän seudun elinkeinoelämän ja yritysklusterien kehittäminen ja liiketoimintamahdollisuuksien ja alueen vetovoimaisuuden vahvistaminen yhdessä yritysten kanssa.

Merkittävän uran metsätalouden ja -teollisuuden parissa tehnyt Ritva Toivonen on aiemmin toiminut muun muassa Metsätalouden Kehittämiskeskus Tapion johtajana ja tämän yhtiöittämisen jälkeen Tapio Oy:n toimitusjohtajana sekä Pellervon Taloustutkimus PTT ry:n tutkimusjohtajana.

Pitkään pääkaupunkiseudulla vaikuttanut Ritva Toivonen asuu Euran Kiukaisissa, mistä hän on aktiivisesti osallistunut akateemiseen maailmaan mm. toimimalla Helsingin Yliopiston tutkimuskoordinaattorina sekä opetustehtävissä eri yliopistoissa.

Lisätietoa lehdistötiedotteessa

 

 

Lehdistötiedote (PDF-dokumentti, 343 kt)
Ritva Toivonen (Valokuva, 4 520 kt)
 


Palvelut


Jäsenlehti

Lue uusin Kauppakamarilehti verkossa.

Haluatko ilmoituksesi jäsenlehteen tai vinkata juttuideasta? 
Ole yhteydessä toimitukseen!

Samu Vahteristo
Puh. 02 823 4522 
samu@jabadabaduu.fi 

 

KAUPPAKAMARI


Sinkokatu 11
26100 RAUMA
www.rauma.chamber.fi
kauppakamari@rauma.chamber.fi

Sosiaalinen media